
"Vaviskoot vallassa olevat luokat Vallankumouksen edessä. Suunnittelijoilla ei ole siinä muuta menetettävää kuin kahleensa. Voitettavana heillä on koko maailma. Kaikkien mainostoimistojen kyykytetyt työntekijät, ryhtykää yrittäjiksi ja liittykää yhteen!"
1. Mainosalan työntekijät elävät ja työskentelevät vapaina yrittäjinä
ja heillä on samanlaiset oikeudet. Toimenkuvien erot voivat perustua
vain yleiseen etuun.
2. Kaikkien alan toimintamallien
tarkoituksena on asiakasyrityksen luonnollisten ja pysyvien oikeuksien
suojeleminen. Näitä ovat oikeus yhteistyön läpinäkyvyyteen, yhteen
ainoaan tuntihintaan, kustannustehokkuuteen sekä markkinointiviestinnän
ostamisen helppouteen.
3. Kaikki oikeus laadukkaan mainonnan käyttöön perustuu pohjimmaltaan motivoituneisiin suunnittelijoihin.
4. Vapaus merkitsee vastuuta tehdä mitä tahansa sellaista, mikä ei estä mainonnan toimivuutta.
5. Asiakkaalla olkoon oikeus kieltää vain sellaiset teot, jotka selkeästi eivät vaikuta mainonnan tavoitteiden saavuttamiseen.
6.
Ketään älköön ahdistettako hänen mielipiteittensä tähden, elleivät ne
ilmene tavalla, joka häiritsee asiakkaan menestymisen yleistä
tavoitetta.
7. Vapaa ajatusten ja mielipiteiden vaihto kuuluu
ihmisen kalleimpiin oikeuksiin. Jokainen mainosalan työntekijä saakoon
siis vapaasti ilmaista ajatuksiaan puhuttuina, kirjoitettuina tai
painettuina.
8. Kaikilla työntekijöillä on oikeus myydä osaamistaan ajan sijaan, ja saada tästä työstä korvaus.
9.
Oikeus ystävällisesti hinnoiteltuun, laadukkaaseen mainontaan on
loukkaamaton ja pyhä, eikä sitä voida keneltäkään asiakkaalta riistää.
10.
Vallankumous ilmentää yleistä tahtoa. Kaikilla tekijöillä on oikeus
henkilökohtaisesti osallistua sen muotoilemiseen. Kaikkien tulee olla
samojen eettisten periaatteiden alaisia, olipa kysymys vapaudesta tai
vastuusta. Kaikki tekijät ovat töiden edessä samanarvoisia ja siis myös
yhtä oikeutettuja pääsemään mukaan kaikkiin projekteihin, kukin kykynsä
mukaan ja ilman muuta eroa kuin heidän erilaiset ansionsa, taitonsa ja
henkisen tahtotilansa.
